Suuri haaveeni toteutumassa:
Hengitetään helpommin -kurssi
Uusi kokonaisuus!
Juuri sinä, nepsyvanhempi tai nepsyaikuinen !
Tuntuuko siltä, että voimavarasi ovat syystä tai toisesta loppumassa tai välillä aivan lopussa? Oletko kantanut vastuuta yksin läheisestä, läheisen hyvinvoinnista tai elämästä ylipäätään etkä ole saanut mielestäsi tukea siihen? Kaipaatko hengähdyshetkiä arkeesi? Oletko kantanut tai kannat painolastia sisälläsi ja koet sen suhteen yksinäisyyttä tai epätoivoa?
Olen haaveillut tällaisen aiheen tiimoilla työskentelystä pienryhmässä jo pitkään. Yhdistän tähän monen vuoden ajatukseni parantumisen ja parantamisen elementeistä, luonnon hyvinvointivaikutuksista ja ekoterapeutin lempeistä menetelmistä, sekä nepsuvalmentajan opinnoista, jotka juuri ovat loppusuoralla. Tavoitteena on vain hengittää helpommin arjessa. Ajattelen, että meidän tarpeemme on loppujen lopuksi aika selkeitä: voidaksemme hyvin tarvimme elämäämme yhteyttä, empatiaa ja luovuutta. Nämä mahdollistavat hyvinvoinnin tunteen, ensin pieninä pilkahduksina ja kun niitä osaamme itsellemme luoda, yhä vahvempana tunteena siitä, että elämä voi kannatella meitä.
Tähän kurssiin kuuluu seitsemän tapaamista, ja mennään luontoon, luodaan, ollaan yhdessä ja saadaan voimavaroja jatkaa siitä, missä kukakin olemme juuri nyt. Kuusi tapaamiskerroista on yhteisiä, ja yksi kerta on henkilökohtainen tapaaminen kanssani. Voimme kanssasi yhdessä erikseen päättää, mitä haluamme tällä omalla valmennuskerralla tehdä - kaipaatko sparrausta, vertaistukea, ideoita arjen pyörittämiseen, tai jotain ihan muuta? Teen joskus ihmisten kanssa myös sellaisia juttuja, jotka vievät meidät pois rationaalisen ajattelun piiristä, ja jos tunnet olevasti tosi jumissa, voidaan kokeilla jotain sellaistakin. Mutta tämä on aivan sinun päätettävissäsi !
Otan mukaan enintään 8 henkilöä. Järjestän tapaamiset Espoossa ja muualla pääkaupunkiseudulla luonnossa, ja osittain mahdollisesti kotonani tai muutoin erikseen sovitussa paikassa.
HUOM! Videossa puhun syksystä, mutta tämä kokonaisuus on siirtynyt keväälle 2025.
Yhteiset tapaamispäivät pääkaupunkiseudulla ovat seuraavat keskiviikot,
ja aika on aina 18-20 :
23.4., 7.5., 14.5., 21.5., 28.5. ja 4.6.
Neljä kertaa olemme ulkona harjotteiden parissa, ja kaksi kertaa päätetään miten haluamme olla ja missä.
Maksettuasi saat heti mailiisi kirjautumistiedot Metsämieli -peruskurssille, jonka voit suorittaa aivan omaan tahtiisi ja on sinänsä erillinen tästä kurssista, jonka järjestän. Peruskurssi sisältää teoriaa metsämielestä, harjoitusvideoita, muita videoita esim metodin kouluttajan kanssa, kirjoitettuja harjoitteita sekä harjoitussapluunan, jolla voit tehdä oman hyvinvointia edistävän suunnitelmasi.
Juuri tänään 29.10.2024 on uutisissa julkaistu tietoa Suomessa tehdystä tutkimuksesta, jonka perusteella voidaan kiistatta osoittaa luonnon hyvinvointia edistävät vaikutukset ja suurimmalta osin juuri mielenterveyteen. Luonto suojaa aikuisia masennukselta.
Metsämieli on suomalainen hyvinvointimenetelmä, joka yhdistää mielen taidot ja luonnon hyvinvointivaikutukset, ja Metsämieli-harjoittelussa luonnon tutkittuja hyvinvointivaikutuksia tehostetaan luontoympäristön inspiroimien läsnäolo- ja tunnetaitoharjoitteiden avulla. Metsämieli-menetelmällä voidaan vahvistaa omien voimavarojen tunnistamista ja vaalimista sekä itseen kohdistuvaa arvostusta ja hyväksyntää. Olen itse mm Metsämielikouluttaja, joten aihe on hyvinkin tuttu.
Voit katsoa minusta lisää täältä: Mixing Nuts webbisivut
TÄMÄ KAIKKI KUULUU HINTAAN:
4 kahden tunnin luonnon hyvinvointivaikutuksia metsämieli- ja ekoterapiaharjoittein
800 e
2 kahden tunnin ryhmäsessiota sellaisten teemojan äärellä, mitkä puhuttelevat ryhmää eniten, esim miten kasvatan resilienssiäni, sisäisen puheen merkitys ja uskomusten merkityksestä hyvinvoinnilleni, vertaistukea ja jakamista sen verran kuin hyvältä tuntuu
400 e
Yksi kahden tunnin valmennustapaaminen Erjan kanssa
300 e
Metsämieli peruskurssi webissä
62,75e
Ryhmän tuki
Rajaton arvo :-)
Yksittäin otettuna nämä moduulit maksavat 1562,75e + alv
Tarjoan nyt tämän kokonaisuuden
vain 395e + alv (eli 495,75e)
Tarjous voimassa vain tämän ensimmäisen kurssin kerran.
Yhteys
Meille tekee hyvää tulla nähdyksi ja kuulluksi. Voimme jakaa asioita juuri sen verran kuin haluamme ja mikään ei ole pakko!
Empatia
Lämpö ja tuki jonka toisilta saamme on arvokkainta mitä maailmassa on! Ja sen ymmärtäminen, että emme ole yksin.
Luovuus
Luovuus vapauttaa meissä voimavaroja ja vie meidät pois mielen jumeista.
Osamaksu?
Ota yhteyttä erja@mixingnuts.fi jos haluat tulla mukaan, muttet välttämättä pysty maksamaan kurssia kerralla.
Turvallinen maksu
Käytän 256-bittistä suojausprotokollaa, joten maksutietosi ovat turvassa.
Kysy lisää tai jos ongelmia ota yhteyttä
+358 46 6004610 erja@mixingnuts.fi
Moi!
Olen Erja - hyvinvointivalmentaja, metsämielikouluttaja, (yksinhuoltaja)äiti ja yrittäjä. Olen kulkenut pitkän matkan kansainvälisen yrityselämän koukeroista ja omalle elämänpolulle heitetyistä haasteista kohti unelmaelämääni, ja sillä polulla edelleen. Valmistun ekoterapeutiksi ensi syksynä.
Intohimoni on ihmisten jaksaminen ja hyvinvointi, joiden vaalimisesta ja ylläpitämisen tarpeellisuudesta on itselläkin paljon omakohtaista kokemusta. Jaksan aina uskoa siihen, että elämä kantaa!